Karstasin valkoista kiharaa suomenlampaan villaa sekä jotain harmaata, paljon sileämpää lampaanvillaa yht. 100 g sekaisin. Luulisi, että rastapötkylöiksi muuttunut kikkarainen karva olisi vaikeaa karstattavaa, mutta se olikin yllättäen tässä se helpompi osuus. Harmaa karva oli ensinnäkin keritty melko lyhyeksi, yli 5 cm karvoja ei tuntunut seassa olevan. Lisäksi se oli niin pehmeää ja liukasta, että ohuet suortuvat sujahtivat karstan piikkien välistä avautumatta. Sain kuitenkin aikaiseksi taas lepereet ("leppeet", Etelä-Karjalasta kotoisin oleva äitini sanoi).
Kehrätessäkin harmaa villa oli jotenkin epäluotettavampaa, pienetkin möykyt karstausvaiheessa kostautuivat, ja säie katkesikin pari kertaa. Huomasin että rukkini rullalle mahtuu aika tasan 50 g lankaa. Kerratessa oli taas vähän ongelmia, valmis lanka oli sen verran paksua ettei rulla tahtonut sitä aina niellä. Valmista lankaa mahtui vain kolmasosa eli reilu 30 g rullalle. Siispä tein kolme pientä vyyhtiä ja koemielessä katsoin myös miten pesu vaikuttaa väriin.
Vasemmanpuoleisin vyyhti on täysin pesemätön, siitä hiukan möykkyinen ulkonäkö. Seuraava on pesty villanpesunesteellä kerran, kolmas kaksi kertaa. Kukin vyyhti painaa melko tarkkaan 33 g ja metrejä niissä on ehkä 35. Karstaamiseen, kehräämiseen ja kertaamiseen meni kaksi iltaa, yhteensä ehkä viisi tuntia.
Oikeanpuolimmainen on se viimeviikkoinen eka kehruukokeiluni eli 89 g valkoista suomenlammasta. Ajattelin, että löysän kierteen takia vahinko ei ole korvaamaton, vaikka se menisikin pilalle, ja kokeilin kasvivärjäystä. (Osansa oli myös sillä että löysin kaapista kaksi vuotta vanhoja kuivattuja nokkosia...) Nokkoset (n. 40 g) saivat liota vedessä hellalla kolme päivää. Liemi näytti ja haisi melko mielenkiintoiselta, luulen että nokkoset alkoivat jo vähän käymään. Tunnin keittämisen aikana asuntoon levisi haju, joka sai pallopään sulkeutumaan mielenosoituksellisesti omaan huoneeseensa.
Siivilöinnin jälkeen lientä oli aivan liian vähän, joten piti jatkaa vedellä. Lämmitys, alunan (9 g) lisääminen ja vyyhti kyytiin. Tässä vaiheessa aloin taas kehrätä, joten kattila sai pärjätä aika omillaan keittiössä pari tuntia. Liemi ehtikin hieman kiehahtaa yhdessä välissä. Alunan kanssa keittäessä liemen löyhkä sai taas uusia sävyjä. Villavyyhti taas ei niinkään...
Kuten kuvasta näkyy, on väri yön yli jäähdyttämisen, pesun, huuhtelun ja kuivaamisen jälkeen jokseenkin laimea. Luonnonvalkoinen haltialanka vyyhdin yläpäässä toimikoon verrokkina. Nokkosta oli varmasti aivan liian vähän, ohjekirja suosittelee 100-150 g kuivattua kasvia 100 g lankaa varten. Vyyhdissä saattoi olla jäljellä liikaa rasvaa. Ja värjäyskattilani on ihan liian pieni. Keittäminen sen sijaan ei, ihme kyllä, pilannut villaa! Kämpässä sen sijaan haisee edelleen.
Tämä saa siis uusintavärjäyksen, kunhan keksin jostain lisää kasveja. Alunaa riittää nyt useampaan kokeiluun. Mieli halajaa jo sienimetsäänkin! Veriseitikki ei hurjasta nimestään huolimatta ole myrkyllinen, vaan ainoastaan syömäkelvoton, mutta sitäkin parempi punaisen värin tuottaja värjäyksiin.
Koen syvää tyydytystä ja voimaantumista siitä, että olen vihdoin päässyt aloittamaan kokeiluni tällä alalla. Koko aikuisikäni olen vain lukenut taitavista, monitaitoisista naisista historian eri vaiheissa (Luolakarhun Klaanista lähtien) ja haaveillut, että voi jos minäkin... Nyt olen tehnyt sen. Ilmoittautunut kursseille, hankkinut välineitä, uskaltautunut kokeilemaan. Monesti uudet asiat pelottavat: "Aloittaminen on ensimmäinen askel kohti epäonnistumista." Vaikka en saisi mitään järjellistä koko syksynä aikaiseksi, ei tarvitse enää ainakaan huokailla että haluaisin kokeilla
muttakun.
